Kevätmuotia Kyläkaupassa

Miss Suomi Viivi Pumpanen Tuurissa

Kevätmuotia Kyläkaupassa lauantaina

viivi.jpg
Tammikuussa Miss Suomi 2010 -finalisti Viivi Pumpanen äänestettiin yleisön suosikkimissiksi Tuurissa järjestetyssä muotinäytöksessä.

Kyläkaupassa nähdään Kyläkaupan suuri kevätmuotinäytös lauantaina 24.4. Näytöksiä on kaksi -klo 12 ja 15. Muotinäytökset juontaa Miss Suomi Viivi Pumpanen.
Näytökset keskittyvät kevään ja kesän juhliin. Oli kyseessä sitten rennompi tai virallisempi tilaisuus tai juhla, niin Kyläkaupasta löytyy kattava valikoima yksilöllisiä juhla-asuja kaikille. Näytöksessä on esillä kotimaisen muodin lisäksi myös uudet tuulet Pariisista ja Lontoosta.

Näytöksen mallien hiuksista ja meikeistä vastaa Kyläkaupan Hius- ja kauneus- Ateljee. Hiuksissa käytetään Wella-tuotteita ja meikit ovat Isadoralta. Näytöksessä nähdään myös malleista koostuva tanssiryhmä Sweet Heels.

Malleina toimivat Mallitoimisto Mallihotellin upeat mallit. Mallihotelli on tamperelainen uuden ajan mallitoimisto. Yritys järjestää muotinäytösten ja tanssinäytösten lisäksi myös malli- ja esiintymiskoulutuksia kaikenikäisille. Palveluihin kuuluu myös yrityksien koulutuspalveluja sekä stailaus- ja polttari-iltoja sekä lasten syntymäpäiväpartyja.