13.10.2010 08:59
Kiroileva Siili –päivä Kyläkaupassa keskiviikkona 20.10.
Alun perin jalasjärveläinen Paloniemi tunnetaan parhaiten juuri Kiroileva Siili –sarjakuvastaan, muita hänen sarjakuviaan ovat Tassutellen sekä blogisarjakuva En vaan osaa! Kiroileva Siili –albumeja on julkaistu nyt neljä kappaletta. Viides albumi julkaistaan helmikuussa 2011. Siili siirtyy myös maailmanvalloitukseen, sillä tulossa on englanninkielinen albumi - The Cursing Hedgehog.
-Jatkan työskentelyä Siilin parissa suhteellisen rauhallisesti. Uusia strippejä tulee piirreltyä vähän väliä ja näin kertyy uutta materiaalia seuraaviin albumeihin. Uudempia siilisarjakuvia ilmestyy Siilin nettisivujen lisäksi muutamissa sanoma- ja sarjakuvalehdissä. Suhtaudun avoimin mielin Siilin tulevaisuuteen, yritän olla asettamatta paineita itselleni sen suhteen. Käy miten käy, kertoo Milla Paloniemi siilin jatkosta.
Sarjakuva-Finlandia -palkinnon vuonna 2008 saanut Kiroileva Siili on pompannut kirjoista myös erilaisiin oheistuotteisiin. Kyläkaupassa Siili –tuotteita on valikoimissa niin naisten, miesten kuin lastenkin pukeutumisessa, lisäksi Siilin voi bongata muun muassa juomalaseista ja pussilakanoista.
Lisätietoa Kiroilevasta Siilistä ja Milla Paloniemestä www.kiroilevasiili.fi
Polttoaineet
95 |
1,599 | 98 |
1,639 |
Di |
1,459 | Pö |
1,236 |
KYLÄKAUPAN NEUVONTA
010-770 7000
PIKALINKIT

Otsikoissa
- Hilarius Hiiri vierailee Kyläkaupalla
- Tuuri tv-sarjasta kolmas kausi
- Äitienpäivälounas 2012
- Miljoona Rockin lipunmyynti jo kovassa vauhdissa
- Kyläkaupan valmistujaistapahtumassa lauantaina
- Kyläkaupan Marimekko Shopin 12-vuotis synttäreitä juhlittiin näyttävästi
- Miljoona Koira 9.-10.6.2012 Tuurissa
- Marimekko sisustuksessa






