07.01.2007 02:00

Kyläkaupan bändi Normaali Homma! selvitti tiensä Firmarockin finaaliin
Suomen parasta ja rockeinta yritysbändiä hakeva FirmaRock -kiertue järjestetään jo kolmatta kertaa. Kisa huipentuu Helsingin jäähallissa 27.1. järjestettävään finaaliin. Kolmannen kerran FirmaRockiin osallistuva Kyläkaupan oma bändi Normaali Homma! on kisassa jälleen vahvasti mukana, tie finaaliin aukesi 6.1. semifinaalista Vantaalta. Kahdesta edellisestä kisasta tuliaisina on ollut kolmas sekä neljäs sija ja myyntisopimus Dex Viihteen kanssa.
Normaali Homma! perustettiin vuonna 2004 ensimmäistä FirmaRock -kilpailua varten. Nykyinen kokoonpano koostuu sataprosenttisesti Kyläkaupan henkilökunnasta. Bändissä vaikuttavat solisti Karra Huutoniemi, rumpali Abba Mäkinen ja kitaristi Teemu Maijala, basisti/laulaja Jamo Niemi ja kitaristi Janne Elovaara. Alkuperäinen tavoite, eli finaalipaikka on siis saavutettu. Finaaliin ei siitä huolimatta lähdetä häviämään, vaan pitämään hauskaa kunnon rock-asenteella, tavoitteena parantaa edellisten vuosien sijoituksia. Mukaan jäähalliin on lähdössä myös kannustusjoukko pitämään huolta siitä, että finaaliyleisöstä lähtee ääntä.
Veljekset Keskinen Oy:n lisäksi FirmaRock Finaalissa nähdään Fujitsu Services Oy, Mainostoimisto Tasku Oy, Transloge Oy, Trainers´ House Oy, Hämeen Rykmentti, Talentum Media Oy, Monikko Oy, Lassila & Tikanoja Oyj, Tulli, AC Willisika, MPS Finland Consulting Oy ja JK-Painting.
Myöhään illalla 27.1. selviää, kuka on vuoden 2006 rockein yritysbändi
Polttoaineet
95 |
1,599 | 98 |
1,639 |
Di |
1,459 | Pö |
1,236 |
KYLÄKAUPAN NEUVONTA
010-770 7000
PIKALINKIT

Otsikoissa
- Hilarius Hiiri vierailee Kyläkaupalla
- Tuuri tv-sarjasta kolmas kausi
- Äitienpäivälounas 2012
- Miljoona Rockin lipunmyynti jo kovassa vauhdissa
- Kyläkaupan valmistujaistapahtumassa lauantaina
- Kyläkaupan Marimekko Shopin 12-vuotis synttäreitä juhlittiin näyttävästi
- Miljoona Koira 9.-10.6.2012 Tuurissa
- Marimekko sisustuksessa








